tiistai 26. huhtikuuta 2011

Pääsiäinen

Pääsiäinen tuli ja meni. Mä niin ajattelin, että saisin koulutyöt tehtyä pois, mutta jotenkin sitä keksi aina jotain muuta tekimistä. Pääsiäinen meni laiturilla pomppiessa, kavereiden kanssa juttelemassa, liikaa suklaata syödessä ja kaupan kassalla istuessa. Torstain ja lauantain olin tosiaan töissä ja lauantaina onnistuin telomaan sormen. Se jäi 24 päkin ja kassan väliin, kun vedin sitä laatikkoa kassan läpi. Poltti kivasti sormea loppuajan ja vertakin tuli. Se on vieläkin hieman arka. Pitää vaan toivoa, että siitä ei kynsi lähde.

Mutta tosiaan. Lauantaipäivä meni paikasta toiseen juostessa. Aamulla klo.6.00 töihin ja sieltä kotiin klo.13.00. Kotona ehdin vaatteet vaihtamaan ja lähdetiin Henryn kanssa hakemaan Vilmaa kotoa. Sieltä sitten suoraan Seinäjoelle, jossa Siiri ja Tarja jo odotteli. Hieman shoppailua, syömistä ja espanjankirjan hakeminen kämpiltä. Tämän jälkeen vietiin likat koteihinsa ja ajettiin omaan kotiin. Siellä taas vaatteiden vaihto ja kamppeiden kasaaminen ja lähdettiin Vartioon pääsiäiskokolle. Hetken kerkesi hengähtää, kun makkaraa paistoi ja mummulla ja ukilla kävi trulliamassa. Hieman ennen kymmentä takaisin kotiin ja jälleen vaatteiden vaihtoon. Ja heti sen jälkeen lähdettiin Henryn kanssa Hautamäkeen, jossa olikin jo Siiri, Saara, Henna ja Lauri. Joskus ennen kahtotoista jouduin Henrylle tuumaamaan, että lähdetään kotiin. Rupesi jo väsyttämään, kun viidestä lähtien ollut yläällä ja koko ajan mennyt. 

Sunnuntai meni vain nukkuessa, leipoessa ja ollessa. Kauaa ei oikein voinut nukkua, kun seuraavana aamuna oli kahdeksalta herätys kirkkoon. Tämän takia koko päivä väsytti ja ajatus ei oikein kulkenut. Päätin sitten pääsiäisen kunniaksi leipoa sen valkosuklaaleivoksen, jonka kuvaa täällä jo aikaisemmin esittelin. Se onnistui hyvin ja maistuikin todella hyvältä. Mutta sitä oli kova työ tehdä, koska keltuainen ja valkuainen piti erotella. Ja voitte kuvitella, että kun sitä yrittää väsyneenä tehdä, niin se ei kovin hyvin onnistu. :D Maanantaina pitikin jo yhdeksä kirkkoon, kun meillä oli esitys siellä. Esitettiin Elisan, Tiian ja Mikon kanssa pari biisiä. Ja hyvin meni. :) Loppupäivä meni jälleen laiturilla pomppiessa ja pikkuvarastoa siivotessa. Vietiin sieltä hieman tavaroita Mehtäahoon.

Mulla olisi tänään ollut oikeasti neljä tuntia koulua, mutta menen vasta perjantaina käymässä Seinäjoella. Tällä viikolla on niin kauhean vähän tunteja ja ajattelin, että olen kotona ja teen koulutöitä pois. Sainkin jo espanjan aineen valmiiksi. Vielä pitäisi yksi atk-työ tehdä ja kansantalous-tehtävään pitäisi hieman tietoa etsiä. Siihen ei vaan oikein mitään kirjaa löydy ja netissäkin on hyvin vähän tietoa. Mutta eiköhän se tästä. Kävin myös tälle keväälle tekemässä ensimmäisen pyörälenkin Vasikka-aholle ja takaisin. Yhteensä tuosta lenkistä kertyy noin hieman yli 20 kilometriä. Mutta huomasi, että ei ole talvella pyöräillyt pitkiä matkoja, kun takapuoli puutu ja muutenkin oli raskas veivata. Ja siihen kyllä saattoi hieman vaikuttaa tuulikin. Mutta tästä se Vasikka-aholle pyöräily sitten alkoikin. Vielä kolme viikkoa koulua ja sitten loma! Työtkin alkavat vasta kesäkuun alussa, että kerkeää hieman lomaillakin :)

Nyt täytyy mennä kirjoittamaan tuo espanjan aine puhtaaksi ja yrittää tehdä sitä atk-työtä. Aurinkoisia illanjatkoja! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti