keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

"Muuttuuko sokeri fariinisokeriksi vauvan elimistössä"

Wohooo!! Ihme tapahtui ja sain kiskottua itselleni lenkkarit jalkaan ja lähdettyä lenkille. Kauan siinä menikin. Oli vielä ihan mukava sää ja ei edes kauhean kylmäkään. Oli vain vaikeaa päättää, että mitä pukee päälle. Tuulitakin alle laitoin fleecetakin, sitten sellaisen fleeceolohousut, lapaset ja pipo. Muuten oli ihan hyvä lenkkiasu, mutta lapaset olivat liikaa ja pipokin hieman liian kuuma. Mutta tosiaan. Noin 5,5 kilsaa kävelin. Aluksi meinasin kävellä vain uudelle Cittarille, mutta sitten ajattelinkin kävellä hieman pidemmästi ja tuli tuo 5,5 kilsaa talsittua.

Ja myös toinen ihme tapahtui eilen. Aloitin lukemaan esimiestyön kokeeseen, joka on vasta ensi viikon tiistaina. Normaalisti luen kokeisiin muutamaa päivää aikaisemmin tai sitten edellisenä iltana. Mutta joo. Vissiin tuskastuin tähän tylsyyteen ja koneella olemiseen ja päätin siksi ruveta jo lukemaan. Mutta toisaalta hyvä, että nyt saa aloitettua, koska viikonloppuna keksin varmasti paljon muutakin tekemistä. :D Ja huomenna pitäisi esitellä tuolla esimiestyötunnilla meidän ryhmätyö, jonka aiheena on esimiehen vaikutus työhyvinvointiin. Ja esitys pitäisi kestää 5-7 minuuttia, mutta tuntuu, että saattaa mennä kauemmin, koska meillä tuli siitä työstäkin niin pitkä. Ja kahden viikon päästä maanantaina on sitten espanjan koe. Viimeksi meillä oli kaksi koetta siitä, mutta nyt joudutaan pitää yksi koe, kun käytiin niitä tunteja hieman liian tiuhaan. Mutta onneksi tehdään kaksi ainetta, joissa saa käyttää sanakirjaa niin niistä saa sitten myös pisteitä, joka hieman helpottaa koetta.

Tänään on ollut muutenkin ollut hyvä päivä. Saatiin matikan kokeet ja sain 30/32 pistettä! Eli periaatteessa täydet pisteet, koska jokaisen tehtävän olin laskenut täysin oikein. Mukavaa, että on edes yksi aine, jota osaan kunnolla. :) Mitäs vielä. Niin ja sekin on ihanaa, että kevät on jo niin pitkällä! Tuossa koulumatkalla on yksi lampi, jonka läpi virtaa joki tai puro. No kumminkin. Eilen se lampi oli muuten jäässä, mutta siellä oli sellainen noin metrin halkasijaltaan oleva kohta, joka oli sulanut. Tänään sitten kun menin puoli kahden maissa kouluun, niin se oli koko lampi jo sulanut ja purokin virtasi. Ja tietkin on muutenkin sulia. Huono puoli on vain se, että on niin märkää. Mutta kyllä sen nyt kestää, kun pian on kesäkin! :)

Oon kyllä kuullut feissarimokat -sivusta, mutta en ole käynyt siellä. Tänään sitten päädyin sinne ja voi kun piti nauraa! Naapurit varmaan ihmettelevät, että kelle täällä yksikseni nauran :D Voisin tähän loppuun laittaa yhden, jolle nauroin ihan vääränä :'D


Eli isä laittaa äitille viestin facebookissa.
Isä: "rupesin mietiskelemään, että muuttuuko sokeri fariinisokeriksi vauvan elimistössä"

Äiti: "No ei hajuakaan, mutta en usko... Mistä tollanen? :O"
 
Isä: "No kun tein pullaa ja sit vauva söi vähän pelkkää sokeria kun se yletti pöydälle. Niin seuraavan kerran kun se pieras niin sen vaipassa oli sellaisia ruskeita sokerikiteitä... Eli muuttuuko ne fariiniksi vai ei (hajun perusteella ei) mutta ajattelin nyt vaan..."

Jos teillä on joskus tylsää, niin lukekaa feissarimokia osoitteesta www.feissarimokat.com :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti