Kyllä sai taas tuskasena tehdä tätä blogimerkintää, kun ei meinannut kuvia saada lisättyä! Käytän yleensä tuota Mozilla Firefoxia. Se on ruvennut nyt tekee sitä, että sähköpostiin ei voi kirjautua tuon kautta, koska se jotenkin jumittuu sisäänkirjauduttua. Yritin aluksi myös sen kautta tätäkin tehdä. Kyllä se kuvat latasi, mutta niitä ei näkynyt sitten blogissa kun ne lisäsi. Vaihdoin sitten tähän Google Chromeen, jonka kautta luen sähköpostitkin ja täällä toimi. Pitäs kahtoa jos tuon toisen nettijutun sais korjattua, kun tykkään enemmän sitä käyttää.
Oon viime viikon maanantaina ollut viimeksi koulussa. Tiistainakin olisi ollut tunnit, mutta edellisellä viikolla ilmotettiin ettei niitä oo ja siksi jätin kaikki tavarani Evijärvelle. Kun sitten koulussa opettaja sanokin, että tunnit on, niin aattelin etten edes takaasin lähde ajamaan vaan oon sitten ne pois. Torstaina olisi myös ollut koulua klo. 8.15.11.30, mutta meidän sektori on mukana sellaisessa SOHVI -hankkeessa, jossa me teemme haastattelut. Jokaiselle oppilaalle oli varattu kaksi haastattelua ja mulle ne osui tuolle torstaille. Mulla ne olisi olleet Kauhavan ja Ylihärmän perusturvatoimistossa, mutta Ylihärmän haastateltava joutui peruuttamaan ja mulle sitten jäi vain tämä yksi haastattelu. Oon kyllä ihan tyytyväinen, kun tuo litteroiminen eli haastattelun puhtaaksi kirjoittaminen ei oikein innosta. Mulla tuo haastattelu kesti 38 minuuttia eli paljon on kirjotettavaa, kun pitää vielä sanasanalta se tehdä. Mulla on sitten tavallaan ollut syysloma tässä, kun "oikea" syysloma meni koulutöiden parissa. Jotenkin kyllä outoa olla vaan, kun koulutöitä on koulun alkamisesta lähtien ollut niin paljon ja nyt ei oo oikein mitään. :D
Eilen tosiaan päätettiin lähteä retkeilemään Tarjan kanssa. Haluttiin lähteä jollekin sellaiselle laavulla, jossa kumpikaan ei oo käynyt. Netistä sitten selailtiin näiden naapurikuntien nettisivuja ja pongattiin tämä Kotkanpesän laavu. Nettisivun kuva oli kyllä hieno ja päätettiin, että tuo etitään. Meillä oli kartta, joka oli tosi huono! Siellä oli kyllä niitä paikkoja, joita mekin löydettiin, mutta kuitenkin aina hieman eri nimillä. Alussa tosiaan ajettiin yhtä hiekkatietä varmaan likemmäs 10 km ja se oli kaikkea muuta kuin hyväkuntoinen. Mutta onneksi mulla on tuo mitsu, joka menee kaikesta läpi! :D Oon aina naureskellut, että en mä maastoautoa tartte kun mulla on tuo mitsu. Se kun kulkee mettässä, pellolla ja lumipenkkojen läpi :D Aikaimme seikkailtua hiekkatiellä ajettiin Kauhavan keskustaan ja lähettiin sieltä suunnistamaan uudestaan. Vaikka usko meinasi monesti loppua, niin löydettiin me se! Ja se oli kyllä tosi hieno laavu! :) Opastus oli sinne kyllä aika huono. Yhden männyn juurella oli ehkä sellainen 15 cm pitkä kyltti, jossa epäselvästi luki laavu. Ite en sitä olisi huomannut, mutta onneksi Tarja hoksasi sen, niin ei ohi päästetty. Nämä kuvat onkin nyt sitten tästä meidän retkestä :)
Maisemat oli aika kallioiset, mutta laavulle oli kyllä tosi hyvä reitti kävellä. Käveltiin justiin kallioiden päällä ja sitten siellä meni ihan kunnon polut, jotka joistakin kohtaa oli aika lelluset.
Laavunvalloittaja :D Tälläinen se laavu oli siitä etupuolelta.
Se oli sisältä myös tosi tilava laavu. Istumapaikkoja oli paljon ja sitten oli tehty sellainen erillinen "keittiö".
Siinä laavun takana oli tällainen pikkuruinen mökki, jossa sitten voi yöpyä. Siitä pitää hieman maksaa ja ovi oli siitä syystä lukossa, niin ei sisälle päästy käymässä. Mutta mitä tuosta ikkunasta katottiin, niin tosi viihtyisä tuollainen erämökki. Tästä laavun ympäristöstä löyty myös sellainen puuvaja, pari kaivoa ja hyyssikkä. Lisäksi muutaman metrin päässä oli myös toinen tällainen pikkuruinen mökki ja se oli vissiin saunarakennus.
Ja ei oo tosiaan 10 vuoden partiotaidot jäänyt unhoksiin, kun saatiin ihan ensimmäisellä yrittämällä nuotio syttymään! :D Niin ja mä en muistanutkaan kuinka hyvää nuotiolla paistettu makkara maistuu! Nam!!
Sinne laavulle oli myös tehty pari tällaista veistettyä karhua. Tympeää, kun joidenkin ihmisten oli pitänyt tältä toiselta karhulta katkaista kuono.
Jouduttiin auto jättämään siitä normaalista parkkipaikasta hieman kauemmaksi, koska vesi oli vallannut tien. Ja mitsu ei ihan vielä veden päällä kulje :DD Mutta tosiaan tällainen retki meillä ja seuraavaksi lähdemmekin valloittamaan jotakin uutta laavua :D Täytyy myöntää, että ruokaa meillä oli matkassa yllinkyllin, että ei ainakaan oltain nälkään kuoltu, jos pahasti oltais eksytty :DD Mutta oli kyllä hieno laavu ja uudestaankin pitää päästä. Ehkä me joskus jäähään yöksi sinne. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti