maanantai 12. maaliskuuta 2012

Kevät tulee!

Voisi taas pitkästä aikaa kirjoitella kuulumisia tänne. Tuntuu, että virtaa on heti kaksi kertaa enemmän kuin normaalisti. Taitaa vaikuttaa tuo, että kevät tulee ja lumet sulaa. Kesäsuunnitelmiakin on jo suunniteltu ja oon jo nyt ihan täpinöissä! Kesäkuun 27. päivä olisi tarkoituksena suunnata Helsinkiin Tarjan, Siirin, Saaran ja Laurin kanssa. Vietetään aikaa yhdessä, käydään tutustumassa Helsingin yöelämään, shoppaillaan ja mennään Christina Perrin keikalle!! Voi kun olisi jo kesä!!


Ja sitten hieman koulukuulumisia. Tänään oli ensimmäinen koulupäivä kuuteen viikkoon. Meillä alkoi tammikuun 30. päivä harjoittelu, jonka suoritin Päiväkoti Tuulentuvassa. Oli mukava harjoittelu ja aika meni tosi nopeasti! Mutta ei tuo päiväkoti välttämättä ole se työpaikka, jossa voisi monta vuotta olla. Lapset ja henkilökunta olivat todella mukavia kyllä mukavia, mutta se ei vain itsestä tuntunut siltä työltä, jota tekisi vaikka ilmaiseksi. Mutta saipa paljon kokemusta lapsista ja ensimmäisen vaipankin vaihdoin siellä :D Raportinkin sain tehtyä ja ei siitä tullut kuin 17 sivua pitkä. Maksimimäärä sai olla 12 sivua, mutta meidän ohjaava opettaja sanoi, että älkää niistä sivumääristä välittäkö kunhan saatte kaiken oleellisen sinne puitua. Lisäksi sain sellaisen yllätystehtävän, jonka opettaja oli unohtanut antaa kuukausi sitten. Mutta onpa nyt sekin tehty ja numeroa enään odotellaan. Ja oon kyllä tyytyväinen numeroihini verrattuna liiketalouteen. Siellä numerot oli 1-3 ja helpoista kursseista sai sen 4 tai 5. Mutta tässä sosiaalialalla numerot huitelee nelosessa ja jopa vaikeimmistakin kursseista saa sen 4 kun jaksaaa yrittää! Ja aiheet on kyllä paljon mielenkiintoisimpia kuin vuosi sitten, niin jaksaa lukea tentteihinkin :) Saa nähdä miten käy, kun torstaina alkaa englannin kurssi. Englanti kun ei ole mikään vahvin aine.

Olin tuossa perjantain ja lauantain kolmen hevosen, kissan ja koiran hoitajana. Oli kyllä mukavaa mennä pitkästä aikaa tallille ja puuhailla hevosten parissa. Lisäksi koirakin oli niin ihana ja tottelevainen, että sitä oli tosi mukava hoitaa. Saa nähdä milloin ehtisi oikein ratsastamaan! Viime kerrasta rupeaa olemaan kohta puoli vuotta! Taloprojektikin rupeaa lähenemään loppua. Se olisi pian muutto sinne edessä. Toisaalta on mukavaa päästä uuteen tupaan, mutta toisaalta taas haikea luopua kodista, jossa on asunut 21 vuotta! Mutta tuossa alla jo hieman maisemakuvia uudelta tuvalta ja pari kuvaa Biritan ja mun lumikenkäilyreissulta. Ja pakkenen hipoi ekoissa kuvissa lähemmäs 20 astetta!





Niin ja tässä yksi päivä netissä ollessa vastaan tuli tälläinen "Lapsen kymmenen käskyä vanhemmilleen". Tälläinen on kuulemma neuvoloissa joskus aikoinaan jaettu ja mun mielestä nämä käskyt olivat hyviä! Piti oikein koneelle tallentaa siltä varalta, että jos jossain koulutyössä tulisi tarvitsemaan. Sitten on myös olemassa "Koiran kymmenen käskyä omistajalleen". Nekin ovat aika koskettavia käskyjä. :)

Tälläiset kuulumiset täältä aurinkoiselta Seinäjoelta! Mites teillä menee? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti