torstai 22. maaliskuuta 2012

Hupaisa päivä

Tämä päivä on kyllä ollut erittäin hupaisa päivä ja työntäytteinen! Eilen tosiaan oli vapaa ja arvatkaa toteutuiko myöhään nukkuminen ja koulutöiden tekeminen? Ei tosiaankaan! Aamulla ennen ysiä hyppelin täällä kämpillä ja tuskailin, kun ei saa nukuttua. Sitten päätin katsoa Footloosesta tehdyn uuden version ja oli se hyvä, vaikka ei ehkä sitä alkuperäistä ihan voita. Ja kahteentoista asti kuljeskelin yövaatteilla ja makasin täkkipussin alla. Eli tavallaan sitä nukuttiin myöhään, vaikka unta ei tullutkaan :D Mutta on jotenkin kivaa kuljeskella myöhään yövaatteisilla täällä kämpillä. Kotona sitä ei tuu koskaan tehtyä. Niin ja voitte kuvitella, kun tässä kämpässä on tuo noin 2 metriä leveä peili kuinka monesti siinä edessä tulee aamulla tanssittua, kun radiossa soi hyvä biisi! :D Onneksi nuo verhot saa vedettyä eteen ettei naapurit ihan nauruun kuole :D Ja yhtä koulutyötä sain eilen aloitettua, mutta siihen se sitten jäikin. Ei se tullut lähellekään valmiiksi ja tuskailin jo viikonloppua, kun on muutenkin kiire niin sitten nuo koulutyöt vielä.
Tänään sitten sain jostain jonkun ihme työkohtauksen. Yksi ryhmätyö tehty ja toista aloitettu! Hyvä minä! Noista syömishäiriöistä rupesin tänään tekemään työtä ja eiköhän sekin kohta valmistu. Vielä kun ne leffat sais katsottua!

Tänään tosiaan sattui kaksi hauskaa asiaa. Ensimmäinen oli se, kun lehtimyyjä soitti. Yleensä niihin menee hermot, kun jo kuulee sanan lehtimyyjä, mutta tämä oli kaikista huippu! Kun vastasin puhelimeen, niin langan toisessa päässä kuului: "Täällä nuoripoika Arthur fantsubantsu Stadista soittelee Chamillalle!" Kyllä meinasi olla ongelmia pitää pokka tuossa tilanteessa! Ja tosiaan, kun se puhu jotenkin hidastetusti ja muutenkin hassusti. Mutta ei siinä, ihan hauska myyjä :D Toinen huvittava asia oli se, että kun puhelinmyyjä lopetti niin muutama minuutti siitä joku imurimyyjä soittaa ovikelloa. Ja minähän en tunnetusti mene ovea avaamaan, jos en tiedä, että joku on kylään tulossa. Mulla on tapana vaan käydä katsomassa ovisilmästä kuka siellä on. Noh, ovikellon soidessa minä sammutan heti radion. Sitten kuulen kun myyjä soittaa toisen oven kelloa ja lähden hiipimään (kyllä hiipimään :D) ulko-ovea kohti. Juuri kun pääsen melkein oven eteen, niin eiköhän tämä aukaise postiluukun tiputtaessaan mainosta ja näkee mun jalat sieltä : DD Mähän sitten siirryn äkkiä sivuun ja kuulen oven takana, kun se kutsuu mua sukunimellä. Minähän olin tuossa vaiheessa, että voi ei minä en ovea aukaise. Sitten se myyjä oli lähdössä, niin minä huomaamatta peruutan vielä taaksepäin ja suoraan henkareihin, jotka tietenkin kolisee. Joo en tosiaan ollut paikalla, mutta muuten vaan kauhea kolina ja varpaat näkyy :DD Eli tällasta opiskelijaelämää mulla täällä! :D

Ja tähän loppuun taas biisi. Tekisi mieli laittaa vaikka kuinka monta, mutta yhden kuitenkin nyt valitsin.  Heti kun kuulin tämän biisin, ne se meni heti suosikkeihin. Tästä tulee mulle mieleen jotenkin gospelbiisi. En tiedä miksi, mutta se vain kuulostaa siltä. En oikein tiedä syytä miksi tämä on hyvä. Tykkään lauluäänestä ja muutenkin rytmi on mukaansa tempaava. Ja ei sanoissakaan ole mitään vikaa. Mulla on aika monen biisin kohdalla se, että sanat eivät välttämättä merkitse mitään, mutta se laulu on muuten vain hyvä. Ja tässä biisissä saattaa osittain tämä pitää paikkaansa.  

Nimetön - Peili


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti