sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Kiireinen loppuviikko

Saavuin noin puoli tuntia sitten takaisin tänne Seinäjoen kämpälle ja viikonloppu meni taas niin nopeasti. Loppu viikko oli taas niin kiirusta aikaa, kun piti koulutehtäviä tehdä ja Biritta tosiaan tuli junalla torstaina. Eli taitaa tulla pitkästi tekstiä tähän. :D

Jos aloittaisin tuosta torstaista. Koulupäivä kesti 8.00-13.40, mutta menin vasta 12.00 kouluun. Noilta neljältä ensimmäiseltä tunnilta ei pidetä poissaoloja ylhäällä, niin on vain oma vika jos siellä ei ole. Mietin kauheasti, että mitä muut ajattelee ja miltä mun kaverista tuntuu, kun joka viikko saa vähintään yhden tekstarin joko "en tule kouluun tänään" tai "tulen vasta seuraavalle tunnille". Ja joka viikko lupaan itselleni parantaa tapani, mutta ei ainakaan vielä ole onnistunut. Ehkäpä seuraavalla viikolla onnistuisi. Toivossahan on hyvä elää! :) Mutta takaisin torstaihin. Viimeiset tunnit, joilla olin, niin murehdin Biritan pääsyä oikeaan junaan. Tiedän, että Kauhavalta lähtee vain yksi juna kerrallaan ja se ei voi mennä väärään junaan, mutta silti piti murehtia. :D Mutta onneksi pääsi perille ja oltiin lähes samoihin aikoihin kämpilläni. Syötiin ja käytiin netissä "pakollisilla" sivuilla kuten facebookissa. Itse olisin halunnut jäädä vielä hetkeksi kämpille nukkumaan, mutta ei. Meidänhän piti lähteä shoppailemaan, kun Seinäjoella kerran oltiin. Nähtiin samalla Jennin ja Johanna kanssa Cafe House:ssa ja jutelttiin ja luettiin Jennin ja Timon häälehteä. Sen jälkeen jatkettiin Biritan kanssa kauppojen kiertelyä. En kauheasti ostellut, kun ei tuo opiskelijabudjettikaan mikään suuri ole. Kevättakkia etsin, mutta ei tällä reissulla kuitenkaan löytynyt mitään sopivaa. Mutta mukaan nyt tarttui ruokaostokset; sellaisia tarrajuttuja, joita saa  kortteihin laittaa ja elokuva "Me and Marley".


Ensimmäisen kerran, kun tuon elokuvan näin niin itkin ihan kauheasti siinä lopussa. Jotkut sanovat, että se on huono. No makuasioistahan ei voi kiistellä, mutta itseäni tuo elokuva koskettaa todella paljon. Liekö syynä se, että tuo koira tuo mieleemme oman koiramme. Sinkku nyt tosin ei ihan tuollainen ollut, mutta aika paljon ne muistuttavat toisiaan. Ja sitten kun mietti siinä sitä loppukohtausta, jossa se lopulta kuolee vanhuuteen, niin heti tulee mieleen Sinkku. Sekin rupeaa olemaan jo niin iäkäs. Vielä en ole kahtonut elokuvaa uudestaan, mutta josko ensi viikolla menisi Henryn huoneeseen kahtomaan ja itkemään rauhassa :)

Perjantaina olin koko päivän koulussa... ainakin melkein... Menin tosiaan aamulla 8.00 kouluun ja Biritta jäi vielä kämpille nukkumaan. Koulun piti alunperin loppua 15.30, mutta lähdin lopulta joskus 14.45 koulusta, kun olin noin kolmisen tuntia jo istunut samalla luennolla. Luento oli auditoriossa, jossa penkit on melko huonoja ja jalkoja ei saa mitenkään pitkäksi. Ja siinä olisi pitänyt istua neljä tuntia ja pari välkkää vain pidettiin. Ei siitä mun kaveriporukasta jäänyt kuin yksi loppuun asti ja loput sitten lähdettiin pois. Kämpille päästyä äiti ja isi tuli hakemaan kamppeet, jotta mun ja Biritan ei tarvitse niitä junalle raahata. Tultiin tosiaan Biritan kanssa junalla Kauhavalle. Onneksi Biritta oli mukana, kun ressasin tuotakin reissua. :D Moneen kertaan piti kahtoa lippua ja sitä laiturin taulua, että on varmasti oikealla radalla. Mutta hengissä selvittiin ja seuraavan kerran pitääkin sitten yksin tulla...

Lauantaina suunnittelin kovasti tekeväni koulutöitä, mutta miten kävinkään. Camilla nukkui yhteentoista asti ja vain oli. Jossain vaiheessa päädyin laulamaan Sing Staria, vaikka olisi pitänyt laskea matikkaa. Viideltä pitikin sitten mennä seurakuntatalolle, kun meillä oli Elisan kanssa vastuuilta, joka sujui ihan hyvin. Väsytti vaan kauheasti ja viimeinen tunti tuntui todella pitkältä. Mutta kotona olin jo yhdeltätoista ja ennen nukkumaan menia luin vielä Maggie Stiefvaterin "Häivähdys" -kirjaa.

Tämä päivä meni myös nukkuessa myöhään ja aamupalalla rupesin väsäämään yhtä koulutyötä. Mun piti tehdä haastattelu äidistä ja aiheena oli "esimiehen vaikutus työhyvinvointiin". Tuo haastattelu tulee yhteen ryhmätyöhön, jossa pitää olla 5-10 tekstisivua ja mulla tuo haastattelu vei jo neljä sivua. Luulen hieman, että meillä saattaa mennä ylikin tuo kymmenen sivua, mutta toivottavasti se ei opettajaa haittaa. Ja tuo työ tosiaan pitää ensi viikon aikana palauttaa. Sen jälkeen pakkasin, tyhjäsin oman koneeni ja laskeskelin hieman matikkaa. Matikankoe on huomenna ja siinä on prosentteja ja alv:a, joita en oikein tajua. Mutta toivotaan, että se menisi hyvin.

Ja tosiaan tuo mun oma kannettava taas reistailee. Eihän se ollut kuin 2 viikkoa mulla huollon jälkeen ja taas takkuaa. Huomenna isi menee sen koneen kanssa käymässä Jannen Koneessa ja toivotaan, että ne saisivat nyt sen kuntoon. Siinä on takuukin vielä voimassa, mutta viimeksi kun sen huollosta hain, niin jouduin itse sen huollon maksamaan, kun ei kuulemma kuulu takuuseen ohjelmavika. Kone oli viallinen jo silloin kun sen ostin, mutta se on vasta nyt ruvennut reistailee. Mutta niin tympeää tyhjätä tikuille kaikki kuvat ja tiedostot, jotka pitää säilyttää. Eli nyt pitää Birren koneella pärjätä siihen asti, että oma tulee kuntoon.

Siinä nyt oli tiivistetysti loppuviikon tapahtumat. Kai sitä pitää vaan lopettaa ja yrittää laskea vielä tuota matikkaa. Niin ja muistittehan siirtää kelloja tänään? :)

Ps. Älkää ihmetelkö jos e-kirjaimia puuttuu tekstistä. Tämän koneen e-kirjaimessa on jotain vikaa...

Camilla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti