♥ Cindy ♥
16.4.1995-10.10.2011
Kerran on kuoltava parhaidenkin,
ystävän syliin tai kesken lenkin.
Yhdessä touhuttiin niitä ja näitä,
pelättiin kotona ukkossäitä.
Ikää kai kertyi molemmille,
ei piitattu siitä, me naurettiin sille.
Yhdessä vuosia kuusitoista.
Kuluivat hetkessä. Uskotko moista?
Tuttuun pihaan sä päätit retken.
Olisit vielä viipynyt hetken.
Nyt sitten viimein koitti se aika, jota olen pelännytkin. Rakas karvaturrimme lähti siis viimeiselle matkallensa. Ja voin sanoa, että sunnuntai ja maanantai olivat aivan kauheita päiviä. Sunnuntaina aamulla kaikki oli vielä normaalia. Sinkku lönkötteli iloisesti häkistään pois kuten yleensä ja oli muutenkin todella pirteä. Sitten yhdentoista maissa Biritta laittaa viestiä, että tulla katsomaan Sinkkua mökille, kun sillä ei kaikki ole kunnossa. Oli kuulemma oksentanut, tärissyt, kävellyt todella hitaasti ja eikä syönytkään mitään. Ajattelin sitten, että tämä on joku ihme Birren keksintö saada mut raksalle. Lähdin kuitenkin sit mökille ja mäkeä laskeessa näinkin Sinkun. Aluksi näytti kaikki ihan normaalilta ja autosta pois tullessa Sinkku kävelikin vastaan. Sitten ajattelin sen kanssa lähteä talolle. Silloin vasta huomasin ettei kaikki ollut ok. Se lähti kyllä kävelemään perään, mutta todella hitaasti. Sitten se pysähty ja ei enää liikkunut mihinkään, vaikka kuinka sitä kutsuin. Sitten menin sen luo niin se tärisi ihan kauheasti ja silmät lumpsu kiinni koko ajan. Sitten se lopulta lyyhisty siihen maahan. Se oli aika kamalaa kahtottavaa ja jäin vain silittämään veet silmissä sitä. Lopulta en enää kestänyt vaan lähdin kotiin. Illalla kävin uudelleen mökillä ja siellä se tallusteli keskellä rapapeltoa tosi hitaasti. Lähdettiin sitten Biritan kanssa kotiin, kun molempien piti pakata. Illalla iskä ja äiti tuli sitten kotiin ja äiti kertoi, että se oli jouduttu kantamaan pois pellolta, kun oli sinne taas lyyhistynyt eikä se enää sinä iltana kävellyt. Voi sitä itkun määrää sunnuntai-iltana, kun jäähyväisiä jätettiin. Se makasi hallissa viltillä ja välillä aina aukaisi silmiään, mutta ei juonut tai muutenkaan liikkunut. Oli aika kamalaa lähteä Seinäjoelle illalla ja sielläkin aika meni vain itkiessä.
Maanantaina kaikki oli taas niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Sinkku oli ollut iskää vastassa, kun iskä oli mennyt hallille. Se jopa söi, mutta edelleen liikkuminen oli aika hankalaa. Soitettiin sitten eläinlääkärille ja se sanoi, että jotkut päivät voivat olla hyviä ja toiset taas ei. Ja sanoi myös, että voi näyttää ulkoapäin ettei ole kipuja, mutta sisältäpäin voi olla kovatkin kivut. Sinkku käytettiin eläinlääkärillä ja siltä kysyttiin mielipidettä. Se sai tehdä mitä parhaaksi näki. Ja lopulta päädyttiin siihen, että se on saanut elää jo pitkän ja onnellisen elämän ja on aika päästää se eteenpäin. Nyt se sitten nukkuu onnellisesti lempipaikassa, jossa se oli onnellinen eli uuden kodin pihapiirissä eli Kankkulassa. :) Maanantaipäiväkin meni oikeastaan itkiessä. Vaikka tiesi jo, että se lähtee illalla niin se oli silti aivan hirveää. Itekin tulin maanantaina kotiin ja olin Vartiossa sen aikaa, kun iskä oli eläinlääkärillä. En vaan halunnut mennä kotiin. Mutta kotiin mennessä iskä tuli vastaan ja kyllä siinä heti itku pääsi, kun auton näki. Tiesi mitä on tapahtunut.
Tämä päivä on ollut jo paljon parempi. Pystyy jo puhumaankin Sinkusta ilman, että heti rytkäsee itkuun. :) Mutta häkille meinaa olla vielä vaikea katsoa, kun sieltä ei enää tuijotakkaan kukaan takas. Mutta kyllä tämä tästä. Jäi paljon hienoja muistoja ja kuvia Sinkusta. Mutta en mä koskaan kuvitellut, että se näin koville ottaisi. Mutta Cindy oli meidän perheenjäsen ja rakas sellainen! ♥ Nyt sitten periaattessa viettelen syyslomaa kotona ja lääkekuurinkin sain taas vaihteeksi. Perjantaina kenttäpäivä ja silloin pitää Seinäjoelle mennä. Mutta muuten saa nyt sitten kotona oleskelle. :)
Seuraavaksi voisiin varmaan laittaa kuvia kämpästä, kun se on nyt saatu sisustettua loppuun :) Mutta seuraavaa kertaa odotellessa! :)
