Vihdoin ja viimein saan näitä kisakuvia tänne lisättyä! Eli nämä kuvat on 7.5.2011 pidetyistä koulukisoista, joissa oltiin kahella hevosella. Pysen sijoittui omassa luokassaan kolmanneksi ja sai ruusukkeen. Ja Arska sijoittui neljänneksi. Eli kesä tuo tullessaan lisää kisoja. :)
Tämä kesän alku on ollut ihan kauhean kiirusta! Koulu loppui vk 20 tiistaina, jolloin myös tyhjennettiin äitin ja Tarjan kanssa kämppä. Seuraavana yönä sain järkyttävän flunssan ja kuume nousi ties kuinka korkealle. Sai pitkin seiniä mennä, että jaksoi lääkettä hakea. Noh, sitä sairastelua kesti kaksi viikkoa eli sopivasti lomani, jolloin suunnittelin tekeväni kaikkea. Sitten alkvoivatkin jo työt ja siellä ollaan oltu viimiset kaksi viikkoa. Ja flunsan takia lauluääneni on hukassa ja sunnuntaina pitäisi pystyä laulamaan. Eli toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Kävin myös lääkärissä tänään, koska mulla on kaksi viikkoa sairastelun jälkeen jatkunut kurkkukipu. Ja kun kipu hieman hellitti, niin tuli kieli ihan järjettömän kipeäksi ja tuntui, että se paisui. Ja puhe rupesi olemaan silloin sössötystä. Niin ja kun haukotteli niin sattui kurkkuun ihan kauheasti. Lääkärissä sitten selvisi, että se johtuu siitä korvatulehduksesta, joka oli flunssan aikana. Eli kiva. Mulle tämä sairastelu ainakin riittäisi jo! Ja tuntuu, että kun nyt neljään viikkoon ei ole voinut laulaa, niin sitten radiosta tulee koko ajan jotain hyviä biisejä. Tämä on yhtä tuskaa! :D
Tänään toivottavasti pääsisin myös kuukausien jälkeen ratsastamaan! Tämän hetken voi piltata vain vesisade. Mutta ei pieni tihku nyt mitään haittaa! Koulukiireiden takia en ole ehtinyt ratsastamaan ja harvoin olen kerennyt tallilla vain pyörähtää. Sitten kun olisi ollut aikaa niin sairastuin. Ja sitten kun hieman paranin, niin korvat olivat tukossa ja ei pahemmin voinut ratsastella, kun paukkuivat ja poksuivat pompuissa. Sitten kun korvat aukesivat, niin teloin jalkani. Eli voiko ihmistä enempää vastustaa? :D Mutta tänään koittaa sitten se hieno hetki! Ja aion nauttia siitä! Toivotaan, että ötököitä ei olisi paljon kimpussa! :)
Juhannus lähestyy jo kovaa vauhtia ja töissä myös kiire lisääntyy. Ensi viikko tulee olemaan hirveä, varsinkin loppuviikko. Silloin kaupassa on täysi hulina päällä. Mutta sitten perjantaina se hulina on ohi ja suuntaan kavereiden kanssa Kalajoelle juhannuksen viettoon. Täytyy vaan tulla sunnuntaina aamulla aikaisin kotiin, että kerkeää töihin vielä :D
Mutta nyt suuntaan katseeni koiran etsintään. Se nimittäin taisi juuri karata omille teilleen.... -_-